Sepänpiha edustaa saavutettavia omakotiasumisen unelmia

Vihdin Nummelan Sepänpihan Kotinäyttely esitellään kahdessa tv-ohjelmassa

Alkuvuodesta 2017 havahduimme Vihdissä siihen, että omakotirakentamiseen liittyvän tonttikysynnän tyyppi oli muuttunut. Vaikka tonttitarjontamme on ollut pitkään verraten hyvä, ei se tuntunut vastaavan kaikilta osin tonttia etsivien kriteereihin. Kysyntää tuntui olevan erityisesti pienille tonteille ja tehokkaille neliöille lähellä hyviä palveluita. Emme olleet havaintojemme kanssa yksin, vaan samaa osoittivat myös laajemmat alueelliset selvitykset samasta aiheesta.

Ratkaisujen kartoittaminen johti Sepänpihan asumisen kehittämishankkeen käynnistämiseen syksyllä 2017. Hankkeen tarkoituksena oli muun muassa konseptoida pientaloasumista Vihdissä uudelleen ja samalla selvittää, mitkä asiat tämän päivän omakotiasujalle itse kodin ohella ovat tärkeitä.

Hanke on ollut menestyksekäs – monivuotinen työ on palkittu paitsi tontinluovutusmäärän kasvuna, myös mikä tärkeintä, uuteen asuinalueeseensa silminnähden tyytyväisillä asukkailla.

Sepänpiha edustaa saavutettavia omakotiasumisen unelmia. Noin kilometrin päähän Nummelan ytimestä toteutunut tiivis asuinalue on muovautunut lopulliseen asuunsa yhdessä asukkaiden kanssa suunnitellen ja keskustellen, ei kankeasti kaavoittamalla ja yksityiskohtia sanelemalla.

Kuntana olemme hankkeen aikana omaksuneet suuren määrän uusia, ketteriä ja osallistavia toiminta­malleja, joista muodostuu jatkossa pysyvä osa omaa työkalupakkiamme.

Kehittämishankkeen tulokset, unelmien kodit, oli alun perin määrä esitellä laajemmalle yleisölle Sepänpihan Kotinäyttelyn yleisötapahtumassa kesä-heinäkuun vaihteessa kuluvaa vuotta. Poikkeuksellinen kevät johti meidät kuitenkin poikkeuksellisiin ratkaisuihin, ja näyttely siirtyi yleisötapahtumasta televisioon virtuaaliseksi näyttelyelämykseksi yhteistyössä Alfa TV:n kanssa. Tämän vuoksi Kotinäyttelyyn on tänä syksynä pääsylippu ihan jokaisella.

Lausumme sydämelliset kiitoksemme Sepänpihan rakentajille, joiden kanssa meillä on ollut etuoikeus tehdä tämä matka ja matkan varrella luoda uusia toimintatapoja ja kokea onnistumisen hetkiä.

Kurkista tästä Sepänpihan unelmakoteihin ja tutustu niiden asukkaisiin >>

Selaa näyttelylehteä >>

Terveisin
Petra Ståhl, Vihdin kunnan elinvoimajohtaja

 

Pieni koti iso elämä – Vihdin Kotinäyttely -ohjelmasarja AlfaTV:llä

Pääset omalta kotisohvaltasi kotinäyttelyvieraaksi Sepänpihan alueen moderneihin pientaloihin ja tutustumaan elämään alueella. Juontajina toimivat Perttu Sirviö ja Hanna Sumari.

Jakso 1
ensiesitys la 5.9. klo 17.00
uusinnat ma 7.9. klo 15.30 ja ke 9.9. klo 11.00

Katso tästä 1. jakson tallenne >>

Jakso 2:
ensiesitys la 12.9. klo 17.00
uusinnat ma 14.9. klo 15.30 ja ke 16.9. klo 11.00

Kuva: Noora Ahonen